Ja nyt kun vertaili itseään rinnan noiden paimen kumppalien kanssa, jotka ennen, vaan muutamia vuosia takaperin häntä melkein itseänsä ala-arvoisempana pitivät, tuntuipa melkein siltä, kun olisi kotkana, siivin lennellyt näiden ylipuolella. Toisinaan meni mieleen, miten ensivuosina kun koululomilla kotikylässä asusti, ukot ja akat hänelle aina pitivät puheena, että jos joskus sattuisi, sinusta Tuomas, joku virkamies tulemaan, niin älä ole kopea ihmisille, niin kuin nuo suuret herrat ovat; paremmin edistymäänkin pääset, jos olet nöyrä ja n.e.p. Tuosta hän muisti innostuneensa aina, ja kummallisen paljon hän siihen aikaan pitikin noista oman kyläisistä. Ne olivat silloin niin … niin … niin … ei sitä oikein osaa sanoa, mutta ainakin ne olivat ystävällisempiä. Nyt kun siellä kävi, katselivat ne karsain silmin, melkein ivahymyllä muutamat.
Kyllähän sekin vaikutti: siihen aikaan oli koko koulu-nuorison korkein ihanne tuo sama juttu, että heistä pitäisi tulla kansallismielisiä, oikein malli-virkamiehiä. Melkeinpä taudillinen innostus vallitsi koko laumassa. Jahka vaan päästäisiin tästä, niin näytetään noille vanhoille virkamies-jukureille esimerkkiä. Koulupojillahan oli itsillä niin karvaita kokemuksia siitä, ettei heitä pitäneet edes herran alkuinakaan muut, kuin palveliat ja semmoiset.
Tuppelin erosi koulusta ja meni harjoitteliaksi rautatielle. Siihen oli monenlaiset syyt. Ensiksikin että aineellinen puoli pitkällä lukutiellä pelotti, jopa jo ahdistikin, että lukeminen kävi ikäväksi, rasittavaksi. Ja sitten suurin ja pätevin: olihan se jotain, päästä jo virkamieheksi, kuin toiset toverit vielä kirjain ääressä hikoilivat.
Kun hän tältä kannalta asiata aprikoitsi ja esitteli niille jotka hänen kohtalostaan jotakin välittivät, niin ne hyväksyivät sen. Osoittihan päätös järkevää käytännöllisyyttä. Kylän miehet ja muut sanoivat:
"Onni todellakin, että kansa saa virkamiehiä omista lapsistaan."
Totta kyllä, että niitä oli kotikylässäkin sellaisia, jotka Tuppelinin
Tuppua jo koulupoikana pitivät ylpeänä ja korskana, mutta toiset
arvelivat että kyllähän ne koulupojat aina sen verran herrottelevat.
Arvelivat siitä muuten lapsellisuudeksi, joka poistuu, kun miestyy.
Niin tuli hän rautatielle, muodostellen mielessään kaikellaisia, mutta pää-asiassa erinomaisen hauskoja edellytyksiä. Vaan pian esiintyi harmittavia kokemuksia, kaikellaisia. Sattui, näetten sielläpäin silloin tällöin kulkemaan noita entisiä tuttuja, oman kylän miehiä, työjusuja, lahtareita ja muita sen kaltaisia. Ne tulivat kuin hyvätkin tuttavat oikein kädestä tervehtimään ja jo vaunusillalta usein huusivat:
"No päivää! kuinka se Tuomas nyt jaksaa?" Nauroivat ja hymyilivät niin tuten ja ystävällisesti, kuin olisivat hyvänkin "trastu-kampraatin" tavanneet. Toiset edes sanoivat Tuppeliniksi. Mutta Tuomas… Kaikkein hiton moukkain tuttavana sitä pitää ihmisen olla!
Ensimmältä tuollaisissa tapauksissa Tuppelinin silmä arasti vakoeli ympärille, että josko jo joku parempi ihminen olisi huomannut ja jo nauraa-räköttäisi, häntä pilkaten. Jos sitten ei julkista naurua huomannut, koetti hätäisesti jossain välissä sanoa tuolle "tuttavalle" pari sanaa. Sillä omituinen orjallisuus, vanha tottumus tuntui vaistomaisesti velvoittavan pyhkimään päältään sitä luuloa että hän mikään ylpeä olisi.
Mutta vähitellen poistui tuo arkuus ja ylpeyden maine ei enää peloittanut niin kuin ennen. Rupesipa tuntumaan melkein luonnolliselta, että talonpojat ylpeäksi nimittäisivät. Huomaamatta, ihan itsestään mielipide tuossa suhteessa muuttui. Mahtoi siihen vaikuttaa sekin, ettei enää ollut tilaisuudessa seurustelemaan talonpoikaisten kanssa samassa merkityksessä kuin ennen. Siellä kotikylässähän ei ollutkaan herroja! No oli tosiaankin, oli siellä tuo vanha juoppo Rallunfors, muuan virkaheitto. Mutta mitä semmoisesta jota ei kukaan pitänyt muuta kuin varoittavana esimerkkinä. Kummako sitten että periaatteet likimmän ympäristön makuisina pysyivät. Johdonmukaisesti tekivät ne nyt samoin, muodostuivat likimmän seurapiirin mukaisiksi. Tähän piiriin ei enää talonpoikia kuulunut, ainoastaan sen verran mitä virkatoimissa sattui.