"Minä tahdon saada ulos tavarani!"
Kuittinen lausui sen matalalla äänellä, mutta siinä oli niin kummallinen sävel, että Tuppelin sävähtäen katsoi häneen. Samassa meni asemamies ulos. Kuittinen seisoi konttorissa ja katseli palavin silmin Tuppelinia. Sanaakaan sanomatta otti viimemainittu rahtikirjat esiin ja niitä selaillessaan pääsi taas sanomaan:
"Te olette niin rajattomasti tyhmän ylpeä mies, etten minä vielä milloinkaan ole samallaista tavannut."
"Se on varsin hauskaa kuulla," vastasi Kuittinen, "ettei yhteiskunta ole ylenpaltisesti rasitettu minun kaltaisteni ihmisten kautta, mutta teidän kaltaisianne, herra paratkoon, niitä on hyvin paljon; ja sitä minä pidän paljon valitettavampana seikkana."
Tuppelin selaili asioiksensa papereita pöydällä.
"Te käytte täällä niin kuin suurikin herra joka päivä!" huusi Tuppelin katkerasti.
"No mutta … mikähän minua estäisi käymästä täällä! Oletteko te niin heikko ja kykenemätön, ettei minun asiaini toimittaminen teiltä oikein suju?"
"Teitä pitäisi kumarrella ja pokkuroida, sitä te vaatisitte mutta e-he heei täällä ainakaan!"
Tuppelin äänsi nautinnolla tämän.
Kuittinen lähestyi puuskuen: