Mutta henkihän liikkuu kirjaimen ohella, sitä ainakin ovat lain laatiat edellyttäneet, koska ripille pääsemisen välttämättömänä ehtona on osata lukea tärkeimmät uskonopin pääkappaleet; hengen mukaan on murheellinen särjetty sydän tarpeellinen. Voiko jälkimmäistä olla ilman edellistä, taikka edellistä ilman jälkimmäistä?
"Jaa, kukapa sen voi selvittää!" Ja apulainen lohduttautui sillä, sekä lisäsi siihen vielä sen, että käytännössä ainakin on otaksuttu, ei voivan olla murheellista ja särjettyä sydäntä ilman lukemisen kautta saavutettua tietoa, mutta kirjaimellista taitoa voi huokeammin seurata tuo opin hengen mukaan välttämätön ehto.
Järjen mukaan se näyttikin otaksuttavalta tuo. Se tuntui hiukan vapauttavan häntä yksityisenä ihmisenä edesvastuusta siihen määrään, että puhkesi ääneen sanomaan:
"Ja otaksumisiin se kaikessa tapauksessa täytyy perustua, sillä ihminen näkee mitä silmäin edessä on, mutta Herra katsoo sydämmeen."
Mutta kyllä tuntui otaksumisien teko yleensä hyvin vaikealta kun piti tutkia yhtaikaa toista sataa sydäntä. Moni tästä laumasta, hänen tutkimuksiensa mukaan, tuntui olevan hyvin alkuperäisellä kannalla. Monta oli, joiden alkukasvatus oli kokonaan laimiinlyöty: niillä oli kovin alhainen lu'un taito ja perin hämärät käsitteet Kristinopin yksinkertaisimmista totuuksista.
"Mitenkä olen onnistunut näitä valaista? Mitenkä viidessä viikossa rakentaa sen, mikä viidentoista vuoden aikana on, parhaimmassa tapauksessa jätetty koskematta, mutta pahimmassa tapauksessa tehty kaikki rakennusaineetkin kelvottomiksi?"
Nämät kysymykset tulivat vakavina, vastausta vaativina. Parin, kolmen tunnin kuluttua olisi vastaus jo myöhäinen! Kun ei, suoraan sanoen, ole ensinkään lukutaitoa, voiko olla semmoisilla mitään uskoa, tahi edes käsitystä siitä mitä pitäisi uskoman?
"Miten esimerkiksi on laita Matti Annanpojan?"
Tämä nuori mies, joka Anderssonin mieleen johtui ensimmäisenä, oli äpärä ja jo kaksi kertaa tätä ennen yrittänyt ripille, mutta aina reputettu. Ensikerran rippikouluun tullessaan, osasi hän hiukan tavausta, mutta oikolukua ei ensinkään. Toisella kertaa osasi hän jotakuinkin lukea ulkoa Herran rukouksen puoliväliin asti, mutta ei sen pitemmälle sisästäkään. Nyt kolmannella kerralla oli hän unohtanut niin, että osasi vaan muutamia sanoja mainitun rukouksen alusta lukea sisästä ja tavata Uutta Testamenttia hiukan huonommasti kuin ensi kerralla.
Nykyään oli poika palveluksessa kapteeni Leinillä. Eräänä päivänä oli kapteeni tullut rovastin luokse puhumaan tuon pojan asiasta ja lausunut suoraan vakavana mielipiteenänsä ettei Matti tule siitä sen valkosemmaksi vaikka elämäikänsä rippikoulua kävisi. Rovasti oli yhtynyt samaan mielipiteesen. Andersson oli ensinnä jyrkästi vastustanut. Mutta rovasti selvitti kasvatusopillisen periaatteensa mukaan, että tuollaiset vaan paatuvat, mitä enemmän heidän suhteensa osoitetaan vaativaisuutta. Kapteeni ilmoitti että yleisen järjestyksen vuoksi on parasta laskea pojan ripille, koska sillä on morsian siinä tilassa, että täytyy vihkimisen saada toimitetuksi pikapuoliin, jollei tahdota lisäksi yksi äpärä kunnan niskoille. Tämän sanoi kapteeni hymyillen, ikään kuin jo edeltäkäsin riemuiten viimeisen valttinsa pätevyydestä.