Yhteiskunnallisen arvon! Herra … jos nuo lapset vaan sitä ajattelisivat!…
Ja pappi tunsi itsessään, miten tämän ajatuksen synnyttämä tuskallinen kylmyys pusersi sisässä ikäänkuin lämpöä kokoon. Jälkimmäinen kuva, tuo, missä niitä elämän halusta hehkuvia lapsi-kasvoja oli, kadotti äskeisen sisällyksensä ja vaikutuksensa: sen pohjapiirroksessa ihan selvään voi eroittaa Valheenisän työtä.
"Hyvä Jumala, mitä minä taidan tässä tehdä? Oliskohan ensimmäinen taulu parempi?"
Hän veti jo toista syrjään… Orjallinen, alakuloinen, rangaistujen katse sieltä kohtasi!
"Raadollista ja särjettyä sydäntä…"
Ei, mutta näitä painaa ainoastaan maailman kunnian himo! Sydän on kova, paatunut. Sen pitää tulla särjetyksi. Kas niin, tämä on hyvä; minä panen heidät melkein kaikki pois. Sitten on mahdollisuus särkeä heidän sydämmensä. Herra minua siinä auttakoon!
Mutta sydän tahtoi kukistua, sillä niin ikävä oli tuon taulun vaikutus. Se kuitenkin näytti aatteen mukaisimmalta ja mahdollisimmalta. Siis melkein kaikki on nyt otettava kiini, eikä laskettava ripille!
Mutta kutka yksikseen lueteltuina?
Se oli pitkä kysymys. Andersson ei ollut persoonallisesti tutustunut juuri yhteenkään, paitsi Huugoon, oli vaan kuin koulumestari ainakin, pääasiallisesti pitänyt silmällä kirjaimellista tietoa … hän olikin ollut ankara sen perään.
"Puukstavi kuolettaa, mutta henki tekee eläväksi." Tuokin nyt sattui johtumaan hänen mieleensä.