Joku koetti pidätetyllä äänellä huutaa ja kysyä Iikalta, kuinka siellä kävi, mutta Iikka ei seisahtunut, eikä ruvennut vastaamaan. Suoraan vaan asteli vakavana pois ja vielä kirkon veräjästä katsahti toverijoukkoon … näki että ne kaikki katsoivat häneen. —
"Herra isä! hän on pantu pois."
Mutta ne jotka tuota kuiskivat hämmästyivät oman äänensä korkeutta ja pelkäsivät, että se ehkä oli rikollista sanoa noin ja mahtoi kuulua apulaiselle joka oli hiljaa tullut kirkon ovesta ja avoimin päin nyt seisoi rappusilla katsellen joukkoa siksi, kun näki että kaikki hänen huomasivat. Toisessa tilaisuudessa olisi hänen suunsa tuosta havannosta ehkä hiukan hymyilemään langennut, mutta nyt ei se sitä tehnyt.
"Tulkaa sisään", Ääni oli syvä, se ilmaisi, että hän oli juuri tehnyt teon, joka antoi paljon miettimisen aihetta. Hän palasi kirkkoon takaisin. Lapset seurasivat, ei kilvassa rappusille rynnäten, vaan hiljaa, vakavina, peräkkäin: askeleet olivat raskaat ja silmistä loisti kauhu ja epäilys.
… Herra J—la! kuinka monta nyt mahdetaan pannakkaan pois?
Ei nyt pojat kirkon ovea paukuttaneet, kukin piti velvollisuutenansa estää sitä kiinni räjähtämästä, ettei pauke ja rähinä lisäisi papin vihaa. Kun jo kaikki toiset olivat sisään menneet tuli vasta toiselta puolen kirkkotarhaa Huugo. Miten hauskan, reippaan ja iloisen näköinen hän oli!… Huulet vinkuivat hiljaa ja sorea sauva liehui viuhuen ilmassa. Kolmannelle rappuselle hän maasta kiepsahti; hyppy oli reipas ja vapaa, koko käytös tulkitsi tunnetta vapaasta elämisoikeudesta.
Huh… Hän itsekin sävähti kun niin välinpitämättömästi antoi kirkonoven räjähtää. Mutta ei hän apulaiseen katsonut — jos olisi sen tehnyt, olisi epäilemättä huomannut, että tällä oli palanen poskilihaa hampaiden välissä, Tuo olisi tuottanut Huugolle hauskuutta siihen määrin, että varmaan olisi unohtanut kävellä varpaillaan, joten hän nyt tunnollisesti teki, pyrkiessään erityiseen penkkiinsä, jossa ei ketään muita istunut. Vasta siihen ehdittyään katsahti hän Anderssoniin ja äkkäsi tämän poskipäiden hehkuvan… Jaha, kannattaapa tänä päivänä tosiaankin istua kirkossa kuulemassa mitä hän sanoo noille!
Huugo käänsi päätänsä, … mitähän ne nyt tekevät nuo? Ennen tavallisesti kuului tavaton lukemisen lopotus, nyt katsovat töllöttävät he Anderssoniin kuin kuvakaappiin!
Tuo havainto teki Huugoon ikävän vaikutuksen… Mitä hittoa he tuolla tavalla? Silmä kääntyi taas apulaiseen. Pelkäävätköhän ne tuota miestä noin?
Ja sitten häntä suututti tuo Anderssonin synkeys ja äänettömyys. Miksi ei hän edes puhunut? Ja Huugon tosiaankin tuli paha olla.