Pappi itse avasi Iikalle kirkon oven ja sulki sen jälleen. Taas synnytti ovi räikeätä pauketta ja sitä seurasi kumea kaiku. Se kuului hyvin tuolle joukolle, joka ulkona jännitti korvakalvojaan ja kiihkeydellä odotti kaiun loppua, kuullaksensa siellä syntyvää keskustelua, jonka otaksuivat papin puolelta tulevan niin kova-ääniseksi että kuuluisi heille asti. Odotus oli kuitenkin turha. Uteliaisuus pakoitti toisia hiipimään likelle seinää, mutta seuraus ei ollut sen parempi, kuului ainoastaan muutamia katkonaisia ääniä.
Joukossa rupesi syntymään taas vilkkautta ja sähinää. Alettiin laskea arveluita siitä, mitä tuolla sisällä tapahtuu.
"Saattepa nähdä, niin Iikka pannaan pois."
"Ei tuollaisesta", toinen arveli, "sehän olisi vahinko." Sitten alkoi väittely. Se jatkui pidätetyillä äänillä vähän aikaa, mutta paisui kohta kovemmaksi, kunnes taasen hiljeni Pappilan Huugon toiselta puolen kirkkotarhaa astuessa heidän luoksensa.
"Mikä täällä tapahtui?" hän kysyi.
Kohta oli useampia valmiina kertomaan.
"Jassoo." Hugo jatkoi matkaansa edemmäksi hiukan hymyillen.
"Kovalle nyt panee Iikan", virkkoi taas joku.
"Mutta hän on niin hyvä lukemaan, ettei häntä silti pois pantane", jatkoi toinen. Vaan samassa kuului kirkon ovi avautuvan, ensin kuului pitkä, ilkeä saranain kitinä, sitten räiskäys ja kirkon synnyttämä kumea kaiku.
… Hss… Maisteri tulee käskemään sisään… He alkoivat astella rappusia kohden, sillä muutenkin oli jo saatu olla ulkona lähes puoli tuntia yli ajan. Mutta kirkon eteisestä rappusille ilmestyikin Tukkilan Iikka, kirjat kainalossa. Poika katsahti sivumennen joukkoon, tuossa kun asteli alas. Ei hän ollut enää punainen, mutta suupieleen koetti hän väkivallalla vääntää hymyä, kun melkein selkänsä taakse virkkoi toisille: "Hyvästi nyt!"