"Olkoon niin, mutta kansa ei nyt, enempää kuin ennenkään, ota uskoaksensa, että kapteinin suhteen eivät persoonalliset vaikuttimet olisi kysymyksessä. Minä olen vakuutettu, että tuo poika itsekin, josta nyt on puhe, uskoo täydellisesti, että se on tapahtunut kapteinin myötävaikutuksella. Muuten on tuo kansan kesken täydellisenä vakuutuksena."
"Olkoon mitä onkin!" huudahti Andersson. "Eihän se ole minun syyni, että tekojani väärin tuomitaan ja arvostellaan."
Rantanen varisti tuhan pois paperossinsa päästä ja näytti ikään kuin miettivän vastausta. Andersson lävisti häntä katseillaan.
"Ei suinkaan muuten," virkkoi edellinen vihdoin, "kuin siinä, että tällaisten tapausten kautta papiston arvo kansan silmissä vähenee. Katsos nyt, kun sinä panit pois Tukkilan pojan niin pienestä rikoksesta, jota tuskin kukaan katsoo edes synniksi, ja poika kuitenkin oli tietojen puolesta hyvin varustettu, niin kukaan ei ajattelekaan muuta kuin että teit tuon vihassa. Kun toiselta puolen taas laskit ripille yhden 'kapteinin pojan', niin ennakkoluulo on kansassa siksi valtaava, että he uskovat sinun tehneesi tuon persoonallisista syistä. Kyllä kansa jo tuntee ja käsittää kristinopin ydintä siihen määrään, että se osaa arvostella tällaisia tapauksia. Ja jos kansassa kerran kehittyy vakuutus, että papisto itse sakramenttioikeuksien käyttämisessä menettelee mielivaltaisesti, niin, — sinä käsität mitä tuosta seuraa."
Rantasen paperossi oli sammunut, hän sytytti sen uudelleen ja Anderssonkin kurkisti samasta valkeata omaansa. "Sinä teet kuitenkin minua kohtaan väärän syytöksen siinä, mikä koskee tuota Tukkilan poikaa", äänsi Andersson nähtävästi aikeessa jatkaa. Mutta toinen keskeytti:
"Ajatteleppas, jos tuon ikkunan olisi rikkonut Huugo, mitä olisit siinä tapauksessa tehnyt?" Hänen suunsa oli viattomassa hymyssä, tuossa kun jäi odottamaan Anderssonin vastausta. Toisen poskipäät kävivät punaisiksi ja hän epäröi ennen kuin löysi sopivaa:
"Niin no", sanoi hän vihdoin, "kyllähän siinä olisi ollut vaikea valita."
"Mutta ripiltä et olisi häntä kuitenkaan kieltänyt," jatkoi toinen.
"Kenties ei." Andersson koetti naurahtaa.
"Mutta katsotko nyt kristinopin mukaiseksi rangaista yhtä rikoksesta, josta et mahdollisesti jotain toista voisi rangaista?" kysyi Rantanen.