Mutta Lautamiestä yhä epäilytti, kun ei Santeri tuon vahvemmin, vakuuttanut … rupeaa peto jaksattamaan kaikkea…
"Ota Santeri ryyppy tästä."
"Mitä te sitä nyt aina…"
"Ota vaan ja muista pitää suus kiinni, et sinä sitä kadu. Tuota … tuota, jos olet mies niin annan sulle palan heinimaata sieltä Suoniityn latvasta, ilmaseksi, hyvän tutun vuoksi vaan."
Santeri riemastui niin, että oli vähältä nauramaan ruveta pelkästä innostuksesta.
"Mitäpä minä rupeaisin sellaisia joutavia kellekään juoruamaan! eihän siitä minulle olisi mitään hyötyä, teille vaan kun olette lautamies ja muuta, olisi vähän ilkeätä."
Lautamies katsoi nurjasti Santeriin … mistähän tuo kollo sen ymmärtää, että se niin ilkeätä olisi…
Mutta Santeri luuli jo kumppaninsa kanssa olevansa niin tuttavan kannalla, että sopisi ruveta veljellisesti kiusaamaan:
"Jopa tuli teidänkin vahingossa liiaksi ryypättyä." Ja Santeri nauraa kurnutti ystävällisesti.
"No ei sitä minulle usein tule, mutta kyllähän se toisinaan viisaankin pettää… Noiden tervamiesten syy se oli nytkin, tuo vahinko, kun niin nolosti ajoivat, sen vietävät… Ei minulle viinan tähden kesken tule vahinkoa, ei!"