"Ota markka vahingon apua, sen saat. Kyllä siinä oli sun omaakin syytäsi."
Ruvettiin hieromaan sovintoa ja lopulta antoi Lautamies puoli toista markkaa. Tultiin ystäviksi, pantiin Lautamiehen hevonen valjaisiin ja otettiin ryypyt. Lähdettiin ajamaan ja Lautamies käski Santerin tulla häkki-rattaillensa.
Otettiin ja ryypättiin.
"Kuule Santeri", rupesi Mielonen koreasti ja opettavaisesti puhumaan. "Älä nyt huoli jutella siellä omalla paikalla näitä kaikkia. Nuo riivatut kun ajoivat niin sikamaisesti, että en huomannut yhtään kuin pyörät ottivat yhteen."
Lautamies katsoi sivulta Santeriin … mahtaako tuo juupeli edes uskoa, mitä ihminen sanoo?
"Hm … noo, mitähän noista", myönteli Santeri.
"Ja kun jo lakkisikin maksoin."
"No niin." Santerin teki mieli sanoa, ettei sen maksaminen ollut mikään armotyö, hänen mielestänsä, mutta ei viitsinyt kun oli jo muutenkin sovittu.
"Kun näin reisussa ollaan, niin ollaan niin kuin yhtä miestä."
"Niinpä tuota sopii."