"Eiköhän jo pitäisi ruveta luo'olle kiirehtimään, näkyy pilviä nousevan tuolta, taitaa sade tulla."
Miehet ja naiset nouseskelivat, ensin istumaan, silmiä hieromaan ja kismittelemään sekä kulettelivat kaljaleiliä kädestä käteen.
"Ho'hooi, kun on kovin lämmin!"
Oli oikein hauska kismitellä, kun ei isäntää ollut joukossa … sai odottaa vaan määräystä, vaikka ei kellekään joukossa ollut isännyyttä uskottukaan eikä määräämisen oikeutta… Olihan isäntä sanonut tulevansa siksi kuin isäntää tarvitaan.
Tuomas, kun oli vanhin joukosta, omaksui kuin vaistomaisesti itselleen jonkullaista käskiän virkaa. Käski siis toisia menemään jo heiniä takkoihin panemaan ja lupasi itse mennä tuosta mäestä takkavitsan itsellensä noutamaan. Kun Tuomas meni pois, ei kukaan enää katsonut itseänsä senkään vertaa isännäksi.
"Ho'hooi, kuinkahan tästä nyt taas jaksaa."
Rengit ja päiväläiset istahtivat vielä piippuun panemaan. Yksi oikaisi itsensä selälleen … siksi ajaksi vaan kun ehtisi yhden piipun täyden polttaa … toiset seurasivat esimerkkiä. Piiat ottivat sukkakutimet ja odottivat miehiä. Mutta ennen kun ehtivät näiltä tupakatkaan oikein hyvästi loppuun palaa, valahtivat silmät kiini, kuin niin kovin raukaisi. Se oli niin rakasta tuo uni… Saisi edes pari hyvää siemausta vielä kuorsata, niin sitten tuota jaksaisi…
Naiset kutoivat rauhassa noin puolen tunnin verran, mutta sitten toinen piika otti huomataksensa pilvi-joukon tuolla taivaalla kiertelemässä.
"Hyvät ihmiset!" hän rupesi mamkoimaan, "ei tämä makaaminen kelpaa nyt enää mihinkään, kun tuossa tuokiossa tulee sade ja kastelee luo'on."
"Totta totisesti, niin se on!" Toisetkin naiset hämmästyivät, heräsivät nyt vasta niin kuin huolettomuuden unesta. Koppoivat kaikin rivakasti haravat käteensä, lähtivät työhön ja kohlivat mennessään miehiä hereille.