Tässä syntyi oikein omantunnon kiire. Jokaisen sydän tarvitsi lohdutusta … kun pilvet niin uhkaavina lähenivät ja oli maattu lähes 4 tuntia. Mutta ikään kuin yhteisestä neuvosta sai jokaisen tunto yhtäsuuntaista lohdutusta:
… Kun ei kukaan ollut ryhtynyt herättämään, niin mikä velvollisuus minun ulisi ollut, sehän on vallan selvä ja helpottava asianhaara.
Oltiin polttavassa kiireessä. Haravat oikein vinkuivat naisten käsissä ja miehet kantoivat juoksujalassa heiniä latoon. Voi turkanen kun ne olivatkin kuivia! … oikein ritisivät. Vaikka jo edelläpuolisen olisi latoon pantu, olisivat kyllä kelvanneet.
Mutta kun oli saatu latoon 12 taakkaa, tuli sade. Ja se vuosikin niin suurina pisaroina, että läpi vaatteiden heti menivät kuin kuulat… Väki juoksi latoon.
Huh, kun sitä satoikin! Siinä hetkessä kastuivat heinät aivan likomäriksi.
Tuomas ehti vitsoinensa parahiksi sadetta pitämään toisten joukkoon.
Siinä istuttiin noloina ladolla ja katseltiin ulkona pisaroivaa veden tulvaa. Ei puhuttu juuri mitään erinomaisia, arveltiin vaan, että kummapa oli, kun tänäkin päivänä sade tuli.
"Olisi pitänyt mennä kohta puoli päivältä luo'olle, niin nyt saataisiin maata," sanoi eräs puolikasvuinen pojannullikka.
Jokainen kohta kavahti: Mitä tuo poika-riivattu tuollaisia rupee hokimaan… Kyllähän sen nyt muutkin tietävät, mutta kenenkä sitä sitten on syy? Ei minun ainakaan!
… Ja jos alkaa, ruoja, vielä kotona lörpötellä, että tässä maattiin nyt vähän, niin kuin entistä runsaammin, niin…