Vaan täytyihän sitä nyt jotain tehdä, että olisi aika kulunut iltaan ja sitten sopinut kotiin lähteä. Laskettiin arveluita ja leikkiä isännästä. Se teki oikein hyvää tunnoille, kun Kalle uudestaan kevariin meni… Tuskinpa huomenna viitsii enää sanaakan koko laiskuudesta puhua, kun itse nyt noin huilaa … syyttäköön itseänsä!

Mielet kävivät rattoisiksi ja ajatukset juoksivat ikään kuin itsestään tuota suuntaa.

Ja Kalle Pietunen istui olutpöydässä, rötkötti leuka rintaa vasten ja lauleli:

"Kustulla oli Faarttin kello liivin lakkarissa ja rissa…"

Kohtuus.

Lautamies Härkälä tuli tupaan pajasta, jossa oli ollut katsomassa kuinka seppä Paljeström siellä työskenteli.

Härkälä veti suunsa miettiväiseen nauruun ja sanoi emännällensä, seppää tarkoittaen:

"Pitäisiköhän sille tarjota viinaa?"

"Eihän … eikös hän ole raittiusseurassa?"

"Raittiusseurassa", hytkähti Härkälä, "kyllähän se luullakseni on, mutta arvelen että kyllä hän ryyppää kun vaan saa … ja tekee mieluisammin ja parempaa työtä sitten."