"No, istu", sanoi hän, pantuansa pöydälle pullon ja "ryypynmitan."
"Vai niin … hm … no, mitä varten raittiusseurasta erosit? Ota ryyppy."
Seppä ryyppäsi.
"Erosinpahan … noo, ei juuri mistään muusta syystä, vaan arvelin, että saattaahan sen kohtuuden muutenkin pitää."
"Jaa, jaa, mutta tottapa sinulla jotain muutakin syytä oli?"
"Sitä jäsenmaksua pidin pahana, kun joka vuosi pitää maksaa … kun on omatekoisessa raittiudessa niin ei tarvitse maksaa mitään…"
"Jaa, jaa."
"Eikä se ehdoton olekaan oikein sopivaa … kohtuus on parhainta ja kyllä minä nyt jo saatan kohtuuden pitää ilman seurattakin."
"Vai niin … joo'o." Lautamies oli koko ajan muodostellut suutansa ja oli nyt onnistunut saada ylähuulensa samallaiseen viisaasen kurttuun kun oli nähnyt tuomarin tekevän vaikeita asioita käsitellessä. Hän katseli miettiväisesti ja viisaasti kattoon, luultavasti enemmän miettien, näkikö Paljeström kuinka viisaalta hän näytti, kuin Paljeströmin raittiusasiaa.
"Niin on, kohtuus on paras!" sanoi hän vihdoin niin mahtipontisesti kun olisi hän lauaissut pistoolin. Sitten kaatoi hän taas ryypyn itselleen ja sepälle.