Istuntoa jatkettiin ja puhuttiin järkevästi maailman asioista ja lautamies käsitti että hänen piti ruveta "kruusailemaan" puheitansa enemmän sivistyneeltä näyttääkseen. Vähän pitkällaisen levon jälkeen meni seppä vihdoin pajaan. Oltuaan siellä puolen tuntia tuli hän taas tupaan ja vaati lautamiehen kamariin. Talon renki, joka oli pajassa sepän apulaisena, sai niin kauan jouten odotella.
"Antakaapas lautamies vielä ryyppy", sanoi seppä kun oli kamariin päästy.
"Onkohan se enää oikein kohtuutta?" kyseli lautamies.
"No … antakaa nyt vain. Taotaan sitten sen hurjemmin."
Lautamies suostui. Istuttiin, ryypättiin, pantiin piippuun j.n.e. Näissä toimissa kului Paljeströmin aika hupaisesti, mutta lautamies näytti tuskastuneelta. Hän oli niin perin onneton että unohti ryyppyjen kaatamisenkin siihen määrään, että sepän jo täytyi muistuttaa:
"Kaatakaa nyt lautamies vielä … viinamatoni ovat liikkeellä ja ne tahtovat lisää."
Lautamies pudisti päätänsä ja nousi seisomaan ikään kuin aikeessa lähteä pois huoneesta, ja sanoi:
"Ei hiidessä seppä!… Ei nyt enään. Kuinkas nyt on kohtuuden laita?"
"Kohtuuden! Enhän minä nyt ole juovuksissa!"
Emäntä pisti päänsä kamarin oven raosta ja sanoi: