"Matti pyysi seppää jo tulemaan pajaan."
"Matti… Eihän se ole minun komenteeraajani, en minä tänä päivänä enää mene pajaan, nyt huilataan, sanokaa Matille niin. Antakaapas nyt ryyppy … saakuri…"
"Ei nyt enää … mun pulloni menee vallan tyhjäksi." Härkälä todella taisi niin ajatella, koska hän loi pulloonsa säälivän katseen.
"No perhana! eihän se nyt tuohon lopu?"
"Loppuu se. — No yhden ryypyn saat, mutta sitten täytyy tyytyä."
"Antaa nyt sitten edes sen, täytyy muualta lisää hankkia." Hän sai sen ja sitten pistettiin pullo kaapin oven taa. Kun Paljeström oli lähtenyt, kävi lautamies vielä pulloansa kamarin kaapissa katsomassa ja sanoi sieltä tultuaan emännälle:
"Hullua, kun kehtasi vielä raanata vaikka jo kyllä sai… Sellaisia ne ovat ne raittiusmiehet … ei työstä tullut enää mitään kun viinaa haisti olevan, muutama…" Niin paneskeli Härkälä ja piti vielä emännälle oikein pitkän ja asianmukaisen esitelmän "kaikkien kelvottomain turhista puuhailemisista, jotka lopulla kuitenkin menivät 'panskrottiin', niinkuin Paljeströminkin raittius" j.n.e.
Mutta Paljeströmin viinamadot mahtoivatkin olla liikkeellä jok'ainoa sorkka, sillä kiivaasti tallusteli hän pitkin kylän raittia kestikevaaria kohden. Sillä matkalla hänen ruumiinsa sai tarpeeksi tekemistä matkan rasittavista vaivoista. Vaan henkensä varmaan väsymättä työskenteli, koska hän avasi suunsa ja mustaan yöhön lähetti varaston henkensä tuotteita, rekivirsien ja paholaisen nimien muodossa.
* * * * *
Kestikevarin kamarissa istui muutamia paikkakunnan herras-miehiä hyväksensä käyttäen isännän vierasvaraisuutta. Keskustelu oli vilkkaanlainen ja jokaisen huomio niin siihen kääntynyt, että hyvin vähän huomiota voitiin lainata tapauksiin ympäristöllä. Kuitenkin tunki sinne heidän korviinsa Paljeströmin rämisevä laulu. Kuunneltiin hetkinen ja oltiin puuhassa lähteä katsomaan kuka tuo rääsy oli.