Kevarin piika, joka herroille oli toti-vettä toimittanut ja muuten passaillut, kuuli tuon herrojen uhkan ja mutisi sen johdosta: "Menkäähän kyllä, että pääsisi tästä makaamaan … vaikka taitaa tuokin hoila vielä itsensä tähän remuamaan laittaa… Uskaltaakohan isäntä nyt tuolle antaa, kun on herroja … eipä taida…"
Niin arveli ja mietiskeli piika tuvan takkakivellä istuen ja selkäänsä lämmitellen.
Kamarissa vieraidensa parvessa istui kevarin isäntä ja alkoi vähitellen tuntea laulajan äänen sitä mukaa kuin se läheni. Hän selvitti sen toisille lempeästi naurahdellen:
"Sekin on ollut jonkun viikon raittiusseurassa … siinäkös sekin oli … hih…"
Mutta sitä mukaa kuin sepän laulu läheni, tuntui vavistuksia isännän sydämessä, sillä seppä todellakin lähestyi sopimattomalla ajalla. Vaan mitäs auttoi; ovella jo paukkui sepän nokinen nyrkki ja kevarin isännän täytyi lähteä avaamaan vieraiden laulaessa: "Sepä on koko sika j.n.e."
"So hiljaa, hiljaa Paljeströmi! täällä on herroja ja…"
"Ja mitäs minä huolin herroista, hei herroista!…"
"No tukitko suus seppä!" Isäntä oli jo avannut oven ja seisoi sepän edessä portailla.
"Tuota isäntä … passaako nyt niin kuin muulloin passaa?"
"Ei saakuri, etkö kuule, ei nyt sovi kun on herroja ja vallesmannikin!"