"Tuokin … lääsmannikin … vain mua lyömään rupesi, kun sanoin että kevari viinaa myy … se saa itsekin sieltä … aina siellä juov … voi … ei niiden herrain kanssa auta … mutta, mutta…"
Ovet jäivät koko yöksi auki. Oli oikein erinomainen sattuma ettei varkaita ilmestynyt noita särkyneitä padan kappaleita huostaansa korjaamaan!
* * * * *
Jo hyvin aikaisin aamulla istui Paljeström käsi poskella harmittelevan näköisenä rikkilyötyjä tavaroitaan katsellen.
Pelokkaasti tupaa kohden katsellen saapui pakoon lähtenyt perhe kotiin.
"Jesus siunatkoon!" pääsi äidin huulilta, nähtyään minkälainen järjestys huoneessa vallitsi. Hän astahti askeleen taaksepäin ja antoi sijaa lapsille, joiden myös teki mieli sisään kurkistaa.
Vähän syrjäisesti muljautti isä ovelle päin, mutta kääntyi sitten selin, näyttäen jonkullaista häpeän tunnetta tuntevan. Vihdoinkin uskalsivat pakolaiset sisään mennä, kukin tavallaan kummastustaan ilmoittaen. Katseltiin perheen isää oudoilla katseilla. Äänettömyyden perästä löysi perheen äiti vihdoin sanat, joilla mielestään katsoi soveliaaksi puheen alottaa.
"No mitähän pahaa nuo astiat ovat sinulle tehneet, ettäs olet ruvennut niitä pienistämään?"
Paljeström nosti sumuiset silmänsä ylös ja vikansa tuntevan näköisenä hän painuneella äänellä virkkoi:
"Voisitko olla minua härnäämättä, minä tunnustan vikani."