"No, ota ryyppy kun annan," sanoi Lautamies kovuudella, ikäänkuin laiskaa poikaa lukemaan pakoitetaan. Eikä Santerin enää tehnyt mieli vastaan sanoa, otti pullon, ja pani huulillensa, tarjosi sitten takaisin.
"Kiitoksia paljon, sepä olikin hyvää, oikein paremman tapin takaista."
"No, päästä suuhus asti," käski toinen.
"Kyllä se nyt jo piisaa… Tuota … en minä ole tottunut paljon ryyppäämään." Santeri Harakkainen katsoi nöyrästi hymyillen Lautamieheen, ikäänkuin rukoillen tyhmyyttänsä ja oppimattomuuttansa anteeksi.
"Ryyppää nyt kun käsken, äläkä siinä turhia siekaile, kun mielesi kuitenkin tekee."
Santeri maistoi vielä huuliinsa, antoi sitte pullon takaisin, kiitteli ja kehui aineetta. Mielonen otti itse hyvän kulauksen.
"Kyllä ryypätä saa, kun ryyppää kohtuudella," hän sanoi ja löi tulpan kiini.
"No niin, ei suinkaan se ketään vahingoita, kun kohtuudella … mutta minä en tuota ole tottunut viljelemään paljon ollenkaan," toimitti Santeri.
"Olen minä viljellyt aina," kehui Mielonen ylpeillen, "mutta minä olen viljellyt kohtuudella. Ei sitä saa siltä itseänsä juovuksiin juoda, vaikka ryyppää."
"Joo, joo, kyllähän se sellaista on, mutta…"