Tuo tapaus teki kylänmiehiin vähän ikävän vaikutuksen. Rantalahden
Mikon käsissä rupesi tynnöri itsestään huiskumaan ja tutisemaan niin
että viina alkoi solittaa sinne tänne, kahden puolen mittaa, joka taas
Aatamin käsissä huljui.
"Äläs … äläs! … nyt menee maahan!…"
Aatami koetti kaksin käsin pidellä mittaa, mutta yhä hullummaksi asia kävi: viina juoksi lattiaan kun noiduttu.
"Kaa! … kaa!…" hoki hädissään Aatami ja koki tutisevin käsin pitää mittaa kohdallaan.
"Aivanhan te kaadatte maahan!" Erkin täytyi mennä hätään ja nostaa tynnöri pystöön ettei kaikki maahan juoksisi.
"Mitäs tämä meno on?" rupesi nimismies kyselemään ja astui lempeästi hymyillen miesten keskelle. Rantalahden Mikko katsahti salaa herraan, samassa tunsi hän kuuman hien rupeevan tippumaan alas otsalta. Sitä alkoi hän mekon hijalla tuhria.
Ei kukaan puhunut mitään. Kylän miehet vilkkuilivat salaa nimismieheen ja taas Rantalahden Mikkoon, ryähtelivät, muuttelivat jalkojansa, pistelivät sammuvia piippuja taskuihinsa ja loivat tuon tuostakin vauhkoja katseita viinalekkuihinsa jotka tyhmän näköisinä töröttivät lattialla ruunun palvelian jaloissa. Eivät mokomat ymmärtäneet näkyvistä kadota… Vielä olivat isäntänsäkin tällaiseen pulaan saattaneet…
Nimismies astui likemmäksi Mikon tynnöriä ja kopautti siihen sauvallaan.
"Kuka teistä on tätä viinaa ostamassa ollut?" hän kysyi.
"Minä", mörähti Rantalahden Mikko kohta.