"Velkaako tarkoitatte?" Pappi veti suutaan omituiseen hymyyn, osasi näetten jo arvata mitä laatua se asia oli, joka Vauhkosen mielestä oli "suuri asia."
"Velkaa on", hän sanoi ja pudisti päätänsä arvelevaisesti, "on niin, että saa nähdä kuinka se mies seisoo, jos tulee loukkaus vuosia."
"Ja poikaansa on vielä ruvennut kouluuttamaan yliopistoon", liittyi emäntä kertomaan raskauttavana asianhaarana. "Rahat pitää sinne nyt jo aivan velaksi ottaa. Tuo meidän mies sille on antanut. (Kääntyen isännän puoleen.) Kuinka paljon sinä laskitkaan jo antaneesi?"
"Toista tuhatta, markkaa."
Pastori älähti jotain ja Vanhkosen puolisot saattoivat otaksua sen ihmettelyksi Mäki-Vauhkosen asiain kurjasta tilasta … ymmärtäähän pastori, kuinka hullusti siinä asiat ovat!
"Kyllä ne sanovat että sillä pojalla on hyvä pää", jatkoi emäntä, "mutta kun ei ole itsellä varoja kouluttaa, niin ei sitä pitäisi lentää ylemmäksi kuin siivet…"
"Mitähän siitä nyt on vaikka kouluttaakin velaksi. Jokaisellahan sitä saa olla oma tahtonsa … älä siinä sellaisia", rupesi isäntä hätyyttämään, sillä hän alkoi pastorin liikkeistä epäillä, ettei tätä asia miellyttänyt.
"Oma tahtonsa", matki emäntä, "entä jos kuolee, niin kuka sitten sulle maksaa? Minä olen jo sanonut tässä isännälle, ettei saa enää antaa; pysyköön suutari lestissänsä. Eikö niin pastori? Mitäpä niiden tarvitsee kaikkein papiksi pyrkiä, sellaisten."
"Niinpä niin, aivan niin." Pastori naureskeli ja tarjosi kättä.
"Hyvästi nyt vaan ja kiitos!"
"Hyvästi, hyvästi. Kiitos käynnistä. Pastori tekee nyt niin hyvin ja muistaa toistekin käydä … on ollut nytkin niin hupaista että…" Emäntä ei osannut oikein määritellä, kuinka hupaista olikaan ollut.