"Ei ollut," myönsi Matti päätä vääntäen, "sen kuvainen, ei osaa leipääkään tehdä, on niin litsattua ja sitkeää kuin kissan liha."
"Ja joka ei ole sellaista, on palanutta."
"Mitä se on, on ehkä uunin vika, mutta teidän piimä!… Mitä saakelin kotkeloa se on? Oikein minua ulostaa, kun vielä ajattelen sen ilkeää makua." Päivämies pudisteli itseään ja osoitteli ikään kuin kyökätäkseen.
Rengit nauroivat, niin että olivat katketa ja katsoivat toisiinsa.
"Annetaanko teillä voita enää koskaan väelle?" kysyi päivämies.
"Antoi se tämäkin emäntä alussa, mutta nyt ei ole enää näkynyt pariin kuukauteen muuta kuin sunnuntaiaamuisin."
"Mistä antaa, kun ei ole. Ensin kun hän tuli oli Maija-Stiinan kokoamaa pankkoa, mutta se on tietysti loppunut."
"Onko niin?" huudahti päivämies kysyen, "ja semmoinen karja; eikö teillä ole toista kymmentä lypsylehmää?"
"Onhan niitä, mutta en minä ainakaan tiedä mihin se maito joutuu."
"Saatteko te syödä maitoa?"