"Noo … saamme, ja kuinka sattuu … kun muikoaa."
"Mutta mitä ajattelee isäntä? Eipä entisen emännän aikana niin oltu, eikä olisi saanutkaan olla."
"En tiedä," arveli Erkki, "eipä näy siitä juuri mitään huolivan."
"Petoko sitä malttaa sitten uutta ja koreaa emäntäänsä niin komenteerata," nauroi Matti.
"Uusi aina hempeämpi, ehkä vanha kuitenkin parempi… Mutta sen minä sanon, että jos vanhat merkit tilansa pitävät, niin kyllä Repposen Jaakko on sellainen Jaska, että hän ei kauan kärsi tuollaista," arveli päivämies suurella varmuudella.
"En minä tiedä," sanoi Erkki, "tuleeko siihen mitään muutosta."
"Kyllä minä uskon ainakin," väitti Matti, "että muutos siinä tulee ja ankara, kyllä minä isännän tunnen, minä olen ennenkin häntä palvellut. Mutta syy on nyt vielä vaan siinä, että hän liiaksi tykkää emännästänsä, eikä viitsi puhua, mutta kyllä se pian ohi menee."
"Niin minäkin luulen… Mutta minkähänlainen tuo lie lapsille?"
"Ei lienee kovin kehuttava, vaikka ei tuo erittäin pahaltakaan ole näyttänyt."
"Tiuskuupa se kyllä niille, erittäinkin Emelialle."