"Ei kukaan silloin niin pitkälle ajattele, eikä sillälailla!" huudahti
Eeva.
"Niin, mutta minä sanoin että sivistyneen ihmisen pitäisi sillä tavalla tehdä."
"Jopahan se niin taitaisi olla, mutta ei suinkaan ne herratkaan, ainakaan kaikki, niin tarkoin ajattele, vaikka ainakin ovat sivistyneitä," arveli Eeva.
Pekkanen naurahti.
"Ei suinkaan."
Pekkanen ymmärsi, että Eeva käsitti asiaa osaksi oikein, osaksi väärin, yleensä sangen pintapuolisella tavalla. Teki mieli ruveta selvittämään sitä, jota hän katsoi erehdykseksi, sitä nimittäin, kun kansa katsoo ja pitää herras-sivistystä semmoisena täydellisyyden mallina, jonka aivan kelvollisena ja muuttamattomana tulisi siirtää kansan omaksi. Mutta hän hillitsi itsensä, kun huomasi kuulijansa liian pintapuoliseksi, käsittämään ollenkaan sivistyksen asiaa.
"Kun sellaiseen lapsijoukkoon joutuu, kun meilläkin, niin kyllä siinä tarkenee."
"Kyllä kai, kyllä," myönsi Kaupanhoitaja.
Eeva toi toiset kupit kahvia. Kupit hän todella oli välillä pessyt, mutta pyyhin-vaatteesta oli niihin jäänyt hienoa nöyhtää, joka inhoittavasti törrötti ja teki herroille vastenmieliseksi koskea koko kuppeihin niistä juodakseen. Sitten vielä sattui silmät Eevan hajanaisiin hiuksiin, joita ei huivi kyennyt kylläksi ohjissa pitämään. Tuon hätäisesti päälle heitetyn röijyn hijain alta tunkivat itsepintaisesti näkyviin toisen, likaisemman röijyn hijat, tehden sitä inhoittavamman vaikutuksen, kuin jos ei ensinkään olisi tahdottu tuota peitellä.
Ja tämä nyt oli se entinen itsestänsä paljon pitävä Latva-Kuntin Eeva.
Mikä on hänestä tehnyt tuommoisen?