Eipä juuri mikään. Kiiltävällä kultauksella ei ole pysyväisyyttä. Se hivuu pois, aina vähitellen. Ennemmin tahi myöhemmin tulee oikea aine näkyviin. —
Kaupanhoitaja ja Pekkanen istuivat taas reessä matkalla.
"Mitä sinä nyt ajattelet tuosta Eevasta?" kysyi Kaupanhoitaja, kun he olivat ajaneet ulos Repposen pihasta.
"Ajattelen, että hänestä, joka oli ennen Riikinkukko, on nyt tullut porsas," sanoi Pekkanen totisesti.
Kaupanhoitaja nauroi niin, että oli vähältä katketa.
"Älä nyt naura; minusta ei ole asia niinkään leikillinen. Ei saata vaatiakaan, että Eeva tähän tapaan kehittyneenä pystyisi velvollisuuksiansa täyttämään, sillä sen verran kuin minä tiedän, ei häntä milloinkaan liene semmoisia varten kasvatettu. — Sinä myös saat ottaa tästä itsellesi esimerkkiä, koska aina sitä puollustat, että kansan nuorisoon on ennen kaikkea tyrkytettävä käytöspuolista sivistystä."
"Niin noh, mutta mitä hittoa se tähän kuuluu ja millä tavalla sinä nyt tällä esimerkillä aiot sitä mielipidettä kumota? Onko Eeva sitten mielestäsi käytännöllisesti sivistynyt?"
Kaupanhoitaja nauroi taas ja Pekkanenkin.
"Sinä tahdot pysytellä yhä vaan pintapuolella," sanoi viimemainittu. "Mutta silloin kun Eeva oli tyttönä, ettekö pitäneet häntä hienoimpana kaikista talonpoikaistytöistä, jotka yhteen aikaan olivat siinä ompelu-seurassanne?"
"No, kyllä … ja hän olikin."