"Kuori petti."
"Hm … kyllähän hänen taitamattomuutensa jo monasti huomattiin ja saatiin sillä nauraakin. Mutta mitä siitä, en minä ole Eevaa koskaan semmoisena pitänyt, jommoiseksi yleensä toivoisin kansan naiset tulevan."
"Vai niin, se on hyvä ettet niin kovasti ole pettynyt tässä asiassa. Mutta sanoppas nyt veikkonen, minkälaiseen sivistystilaan sinä yleensä toivoisit kansan naisten kehittyvän?"
"Semmoisiksi että he nyt yleensä osaisivat käyttäytyä sivistyneitten tavalla ja ihmisittäin."
"Mutta mitenkä sinä saat heitä tuohon tilaan, jos et anna heille sitä oppia, että he tulisivat vakuutetuiksi tuolla tavalla käyttäytymisen paremmuudesta?"
"Tuo vakuutus kasvaa heihin itsestään ilman mitään sivuvaikuttimia, kun he vaan oppivat käytös-tavat."
"Totta puhut, mies hyvä, kas sinäpä vasta puhutkin totta! Ylpeys ja loisteliaisuuden-himo kasvaa heihin itsestään, sitä mukaa kuin he saavat siihen tilaisuutta ja taitoa. Mutta onko tämä sivistystä? Minä sanon ettei se ole sukuakaan sille. Vahinko, hirmuinen vahinko, että tuollainen käsite jo on hyvin suuressa määrässä levinnyt kansamme tyttäriin. Iso osa heistä on eksytetty uskomaan, että he ovat silloin sivistyneitä, kun osaavat koreasti kiekkaella ja vaatettaa itsensä uusimman muodin mukaan. Mutta jos kysyt sellaiselta naiselta, 'mitä tarkoitusperää kohden hän aikoo elämässä pyrkiä?' niin hän epäilemättä vastaa sinulle tuon viattoman: 'en tiedä'. Mutta sydämessään hän ajattelee: 'saadakseni rikkaan ja hyvän miehen.' Rupea tällaiselle sitten tarjoomaan sivistyttäviä oppeja, niin hän nauraa, sillä hän tietää olevansa sivistynyt, koska hänen vaatteensa on muodin mukaan laitetut. Opillinen sivistys tuottaa velvollisuuksia, mutta se tuottaa myöskin velvollisuuden tunnon. Opillinen sivistys tekee omaajastaan käytöspuolisestikin sivistyneen. Mutta paljas käytöksellään koreilia — sillä en saata sanoa näitä muiksi kun koreilioiksi — ei voi enää itse hyvyyden tunnossaan ottaa vastaan ulkoapäin tulevia sivistäviä vaikuttimia ja itsessä ei semmoisessa niitä löydy."
"Älä nyt enää, kyllä minä nyt jo toistaiseksi uskon," nauroi
Kaupanhoitaja.
"Usko jos tahdot, mutta niin se on."
"Mutta mikähän oikein totuudessa sai sen Heikin tuosta Eevasta luopumaan?" kysyi Kaupanhoitaja.