Sitten sai Eeva kotona äidin apuna olla, jos tahtoi ja äiti apua tarvitsi.
Heinänteon aikana tuli sopivaa ulkotyötä. Silloin teki mieli väen joukkoon … kun siellä oli niin hupainen olla … ja pitihän sitä työtä tekemään oppia. Äiti sai yksin kotona toimeen tulla ja hän tulikin. Niittuväki arveli myöskin, että onhan tuosta jotain apua, saa luokoa pidellä ja aamusilla kun niitetään, karhoa levitellä. Mutta tuo rupesi Eevan mielestä pian niin lapselliselta tuntumaan … pitihän hänen saada niittämään opetella niin kuin muutkin ihmiset… Raskaampaakin on luo'on piteleminen kuin niittäminen…
Ja kun näin kerran ajatteli, niin siltä se rupesi toden teolla tuntumaankin. — —
"Pitää tehdä viikate minulle huomenna, että saan niittää." Eeva seisoi niittäjäin ääressä nautinnolla katsellen kuinka kauniisti viikatteet heiluivat ja heinä sievästi terän muassa lensi karholle.
"Ole joutavia… Mene nyt vaan siitä karhoa levittelemään, koska näkyy noin kaunis päivä tulevan, saadaan ehkä tämäkin niittu-luoko latoon," sanoi isä.
"En minä viitsi yksin."
"Kukapa sinne tästä nyt muut joutaa, … menekin kohta."
"En minä. Menköön piika Maija, että minä saan niittää hänen viikatteellansa."
"Suus kiinni, Maijako sinne nyt sitte joutaa."
"Niin … kun minä niitän hänen edestänsä."