"Hmm, aina siinä sillä lailla … kun ei kumminkaan herraa tule," murisi isä ja meni ulos, jonnekin työmaalle, johon muu väki oli jo ennen mennyt.
"Tuo isä on kamala, aina se morajaa."
"Kyllähän sillä on syytäkin, kun niin paljon menee rahaa sinun laittamiseesi. Minä monta kertaa sitä ihmettelen, kuinka se kumminkin antaa myötä … sinun tarpeisiisi, vaikka muuten on niin tarkka."
"Kylläpä se siitä sitten myös aina puhuu ja moitiskelee."
"Mitä siitä on. Kiitollinen saat olla isällesi. Ei sisares Liisa saanut puoliinkaan niin kuin sinä."
"No, johan."
Eeva lähti katsomaan Rinta-Kuntin Liisaa ja kysymään oliko häntä kutsuttu.
Ei ollut Liisaa kutsuttu, kun ei hän ollut mikään huomattava henkilö, eikä kotokaan niin kaksinen ollut. Hän oli vaan hiljainen, yksinkertainen talon tyttö. — —
"Tule vaan," Eeva kehoitti, "mitä siitä on vaikka ei olekaan kutsuttu, saahan sellaisiin muutenkin mennä."
"En minä … ei minun tee yhtään mielenikään, eikä isäkään laskisi.
Siellä on kuitenkin aivan komioita ja parempia vaan, enkä minä…"