"Niinhän minä sanoinkin."
Eeva ajatteli, että kun uskaltaisi tehdä jonkun paremman leningin tuollaiseksi, kappahäntäiseksi, jolla sopisi mennä kirkkoon… Mutta ne moukat niin kovin ilveilevät!
Hän päätti nyt tuota "alkua parempaan päin" pitää niin kauan että muutkin komeat tytöt rupeaisivat sellaisia tekemään, ja sitten sopisi vähitellen aina parantaa ja parantaa, että vihdoin kaikki hameet tulisivat tuollaisiksi. Oikeastaan tuntui aina tästälähin, kun tuommoisen suorahelmaisen pani päällensä, että sai oikein hävetä vanhan-aikuisuuttansa, kun "parempia ihmisiä" vastaan tuli. Nauratti oikein moukilla, jotka eivät tuota ymmärtäneet, ja sitten suututti, kun tiesi että ne taas nauravat niillä tytöillä, jotka kappanhäntäistä pitävät. Sen tähden vaan nauravat, kun ei itse sovi laittaa sellaisia … kadehtivat paremmiltansakin.
Pian ompeluyhdistyksen ensimmäisen kokouksen jälkeen, sai Eeva päähänsä että hänen pitäisi itse kutoa itsellensä pumpulinen vaatekangas niin itse, ettei alkuun pannessakaan saisi kukaan auttaa.
Kaikki kävi hyvin aina siihen asti, kuin piti ruveta kutomaan. Mutta nyt oli tullut varmaan pieni erehdys, sillä kankaassa ei ollut suuta.
Ei auennut, ei rahtuakaan, sotki vaan ja langat menivät ristin rastin, ettei sukkulan pistämisestä voinut olla puhettakaan.
Eeva yritti monta tuntia, ja sitten pääsi itku. Äidinkään apu ei auttanut, sillä suu oli auttamattomasti kadonnut.
Tyttö suuttui nyt ja ajoi kaiken syyn äidin selkään, kun ei häntä ollut ennen opettanut. Muuten olisi asiata käynyt nyt korjaaminen sillä, että olisi haettu joku taitava kutoja. Mutta mistä saada sellainen, joka ei koko mailmalle hoilottaisi, että hänen piti olla panemassa suuta Latva-Kuntin tyttären kankaasen?
"… Jos saavat tietää, etten minä vielä osaa kutoa, niin voi, voi-i!
Kaikki sitä sitten puhuvat ja nauravat… Kun uskaltais hakea Liisan,
ettei se kenellekään puhuisi, mutta ei … voi kumminkin", vaikerteli
Eeva.
Äidin oli harmi. Jos tämä olisi tapahtunut silloin, kun tyttö oli neljäntoista-vuotias, ei olisi ollut mikään häpeä mennä ketä hyvänsä apuun pyytämään. Mutta nyt kun tyttö oli jo kahdeksannella toista…