"Hän siunaa ne kuin Herraa pelkäävät, sekä pienet että suuret," virkkoi emäntä vihdoin, yhä katsellen silmiin.
Eeva hämmästyi, niin että posket vaalenivat, sillä tämmöisestä vastaanotosta ei ollut edes pientä piirtoa hänen mielikuvituksissaan harhaellut.
"Herra siunatkoon teitä, enämmin ja enämmin, teitä ja teidän lapsianne," jatkoi hän. "Näillä kalliilla Pyhän raamatun sanoilla sanon minä sinun tervetulleeksi huoneeseni."
Eeva tunsi sydäntään suuresti helpottavan, kun vanha vaimo laski hänen kätensä irralle ja ystävällisellä äänellä kysyi jotain Heikiltä ja Heikki siihen vastasi.
"Vaatetta pois nyt," emäntä sanoi hymyillen Eevalle. "Älä nyt kursaile turhia."
Heikki meni vetämään päällys-takin hihasta "niin, niinhän…" ja naurahteli. —
Eeva rupesi nyt vasta tulemaan tajullensa, sillä emännän tervehdys oli häneen koskenut niin kummallisesti. Se särki kerrassaan monen hetken luomat mieliivät, jotka olivat muodostuneet kokonaan komeus-periaatteen ja semmoisen kaavan mukaan, jota hän oli tottunut ajattelemaan sivistyksen mahdollisimman korkeana täydellisyytenä.
Heikki lähti hevosta korjuun hoitamaan. Eevaa oikein helpotti, kun emäntä meni pois ja Hilta tuli sijaan, häntä saliin johdattamaan.
Ujo oli Eeva ison aikaa niin ettei paljon mitään puhetta tahtonut tulla, vaikka ei salissakaan niin pelottavan hienoa ollut kun oli luulotellut, istua uskalsi kyllä, mihin päin tahansa.
"No mitä sieltäpäin nyt kuuluu?" alkoi Hilta kysellä, kun he olivat sohvaan istuutuneet.