Hilta, se oli Heikin sisaren nimi, pudisti tarjottua kättä sydämellisesti.

"Terve tullut," hän sanoi, "toivon että täällä tulette hyvin viihtymään." Hiltan ääni vapisi liikutuksesta, sillä hän ajatteli sitä elämän matkaa, jota hänen veljensä ja tuo kaunis Eeva olivat, niin sanoaksemme, tänään alottaneet.

"Toivotan onnea," jatkoi Hilta, katellen veljeänsäkin.

Mentiin kolmisin sisään, sillä muita ei näkynyt tulevan ulos vastaan ottamaan. Eeva oli huomannut Hiltan liikutuksen ja häntä kummastutti tuollainen sydämellisyys. Mutta kuitenkin oli Hiltan käytös tehnyt sen, että hän paljoa rohkeampana astui sisään.

Eteisestä päästiin kamariin. Se oli siisti, mutta ei puoleksikaan sellainen kuin Eeva oli otaksunut — komea ja loistava.

Vanhan puolisen vaimon näki Eeva siellä, kun sisään menivät.

"Äitini," esitti Heikki…

He ottivat toisiaan kädestä ja Eeva suoritti tervehdyksen taas kaikilla taiteellisilla tempuilla.

Vanhahko, pieni emäntä katseli häntä tarkoin silmiin ja piti yhä kiini kädestä.

Eevaa kylmöitti, sillä noin tarkkaa tarkastelua ei hän ollut ikänä osannut aavistaa … oli otaksunut sen tapahtuvan noin vaan salamykkään.