"Luonnollista, tietäähän tuon jokainen," arveli Heikki.
"Kyllä niissä on kirjoissa paljon, jota ei voi uskoa, ja jota pannaan vaan sitä varten että olisivat hupaisia lukea, niin kuin satuja ja…" sanoi Eeva.
"Mitä saduista!" Hilta huudahti ja meni pois huoneesta.
"Missä sinun isäsi on?" kysyi Eeva Heikiltä.
"Metsässä kuuluu olevan miesten kanssa, luultavasti saapuu pian kotiin."
Metsässä? … ajatteli Eeva, … kuinka hänkin metsässä kulkee tällaisen talon isäntä…
"Sinullapa on paljon kirjoja," alkoi Eeva uudelleen taas ihmetellä.
"Kuinkahan isäsi on antanut näin paljon ostaa?"
"Eihän niitä niin paljon ole. Mitä isään tulee, niin hän niitä on useita ostanutkin ja hän lukee itsekin."
Tässä Eevalle taas uutta ihmettelemistä. Hän oli tottunut ajattelemaan ja näkemäänkin, että tuommoiset isot maanviljeliät eivät ensinkään viitsi lukea muuta jos sanomalehtiä ja että he parhaasta päästä komealle hevosella ajelevat vaan kaiket päivät tuttaviansa tapaamassa, totia juoden ja paperossia poltellen. Nyt hän vielä oli kuullut että Lahtinen oli oikein puita hakemassa metsästä.
"Välskärin kertomuksia," luki hän erään kirjan kannesta, jonka oli pöydältä käteensä ottanut. "Ovatko nämät hauskoja?"