"Niin, sitä varten että akan saisivat," jatkoi isäntä.
Naurettiin yksimielisesti.
Eeva katseli ulos ikkunasta maantielle päin.
"Herra Jumala, kun ajetaan kovasti!" hän äkkiä huudahti, "voi siunaa! kukahan tuo on?"
Eeva parka! Hän kosketti tietämättänsä isäntäväen arkaa kohtaa, sillä ei kukaan saanut talossa koskaan lausua turhaan Jumalan nimeä, saamatta emännältä vakavia ja ankaria nuhteita, eikä isäntäkään tuota sietänyt.
Kun Eevan huudahdus kuului, katsahti Heikki hämmästyneenä äitiinsä ja sitten isäänsä. Isäntä katseli hämillään lattiaan ja emännän kasvot osoittivat surullista levottomuutta. He eivät kumpanenkaan liikahtaneet paikoiltaan katsoakseen. Heikki meni muodon vuoksi.
"Katso nyt, tunnetko?"
"En tunne, lienee joku juopunut."
"Voi Jumala, jos se kaatuisi!" jatkoi Eeva yhä katsellen.
Emäntä meni ulos. Kasvoilla kuvastui ankara sisällinen liikutus, joka pani hänet melkein kuumeentapaisesti kiirehtimään. Heikki oli levoton ja näytti hyvin onnettomalta, sillä hän tiesi liian hyvin mitä äiti nyt ajatteli Eevasta.