Vaimo katsoi. Mikä sillä nyt? Tämä tervehdys oli erikoista, äänessäkin joku uusi sointu.
— Iltaa.
Vaimo jatkoi askareitaan, odottaen.
Mutta mies jutteli vain yhtä ja toista kylänkuulumia. Vasta kun oltiin kolmisin pöydänympärillä puurolla, se puhkesi.
— Tapasin tuolla Mikonperän Jaanun ja se sanoi kyllästyneensä jo jouten olemaan, lupasi pian taas ostaa talon.
— Jaanuko?
— Niin se Jaanu, jonka poika on kaupungis, siellä…
— Kyllä minä sen tunnen. Sehän ryyppää. Kehuvat aina istuvan olutpotun ääres.
— Sitä se sanookin, kehui itsekin jo moittivansa.
Kumpanenkin tunsi, että tässä nyt aivan tahallaan viivyteltiin syrjäasioissa, kunnes emäntä vasten tapojaan puheliaalta näyttäen palasi suoraa tietä pääasiaan.