Jaakko Jaakonpoika päästi taasen kerran tuon omituisen naurahduksen, joka viimeaikoina oli käynyt yhä harvinaisemmaksi.
— Ostakaa vain! huudahti tyttö.
— Ostakaa vain, meinaa Kaisu, sanoi emäntä.
Jaakko Jaakonpoikaa yhä nauratti.
— Kaisu taitaa tuumata, jotta talosta olis mukavee olla kuin torpasta, jatkoi isä.
— Niin oliskin!
— Kukas työt tekis? Isä ja minä olemme jo vanhoja, etkä sinä yksin pitkälle, lapsiparka.
— Kirjotetaan Martti ja Liisa Amerikasta!
Kaisu puhui innostunein huudahdusäänin.
Äiti ajatteli: kyllä sen kuulee että lapsikin jo ajattelee.