Isä otti taskustaan lihamakkaran ja vehnäleivän jäännökset ja pani hyllynreunalle.
— Panen tuohon, sanoi.
Hän tunsi itsensä työstä väsyneeksi ja ajatteli jo makuullemenoa. Mutta koko mielialan täytti omituinen tyydytyksen tunne siitä, mitä vaimo ja tytär olivat tänä iltana jutelleet. Enimmin kiinnitti väsähtäneen mielenkiintoa kysymys, mahtaisivatko Martti ja Liisa tulla takaisin? Sekä vähän myöhemmin: mitähän patruuna nyt tahtois Pihlajaniemestä? Ajatellessaan sitä, piiputteli hän jo vuoteenlaidalla. Tunnelma oli niin elähyttävä, että hän kesken hiljaisuuden, emännän juuri riisuutuessa virkkoi:
— Se Jaanu kosi Pihlajanientä meille.
Emäntä pysähtyi uteliaana:
— Kuinka Jaanu sitä?
— Sanoi vain, eikö lie kuullut kaupattavan.
— Nyt metsätönnä?
— Kyllä siinä kuuluu vielä polttopuuta ja sellaista olevan.
— Ja mitä se sellaisena nyt maksaa?