— Kun sais edes pari markkaa.
— Ei mulla ole pieniäkään … markka taitaa olla.
Martti nousi:
— Mitä minä silläkään. Meni toverinsa luo ja molemmat lähtivät ulos.
— Ole ilman sitte! virkkoi isä, nauraa kitkautti ja pani kukkaron taskuunsa.
Hermanni oli syrjäsilmällä seurannut tapausta, samalla kun kitisevän vesivalkean valossa yritti lukea. Mutta nyt valkea melkein sammui. Poika potkasi kekälettä padan alle niin että vesi sieltä läiskähti.
— Mitä sinä siinä niin potkit? isä muistutti, katsellen peränurkan pimennosta pojan puuhia.
Hermanni ei vastannut mitään, koetti vain tirkistää kirjaansa.
Isän ääni kuului taas pimennosta:
— Pane nyt lamppuun valkeata, mutta älä väännä kovin palamaan, alkaa vain savuta ja menee lasi rikki.