Kaikki olivat hetkisen vaiti. Parille heistä oli äskeisen kevät-tunnelman yli vetäytynyt kuin peittävää sumua. Vihtorin ajatus juoksi vapaana ja esteettömänä omia uriaan.
— Mennä tekemään toisin kuin ne äijät käskevät, niin siitäpä vasta saa silmilleen.
Siihen ei kukaan jatkanut. Martti alkoi aivan kuin uudesta kohdasta:
— Kun sais palan omaa maata. Sitä varten minä Amerikkaan aion.
— Sekin on niin epävarmaa siellä Amerikassakin, muistutti Heinonen.
— Mutta kun on terve, eikä pelkää työtä, niin eikö tuolla tuhatta, paria vuodessa panisi kokoon? Monet ovat panneet enempikin.
Heinonen ei kiinnittänyt huomiota tähän, vaan antaen ajatustensa kulkea toisia teitä virkkoi:
— Sinun isälläskin olis kyllä maata kahdenkin asuttavaksi.
— Sano neljän!
— Vaikka neljän. Pihlajaniemes on laajat takamaat. Eikö hän voisi antaa sinulle osaa talostaan?