Heinonen vastasi rauhallisesti:

— Kaikki se saattaa olla totta, mutta ainoastaan sillä ehdolla että mies pitää vaimoaan vihollisenaan, lapsiaan elätteinä ja … ja … maata vain kuolleena pääomana.

— Mutta…

— *Mutta*, jatkoi Heinonen keskeyttäen, jos mies pitää vaimoaan elämäntoverina, lapsia elämänsä ilona ja maataan elämänsä toimikenttänä ja perheen leivän ja ilon lähteenä, silloin sinun ajatuksesi on valhe.

— Ei missään tuolla lailla olla muualla kuin romaaneissa.

— Kyllä!

— En minä ainakaan usko, intti Vihtori päätä ravistaen ja heitellen jalkojaan.

— Kuinkapa sinä…

— Niin, en minä. Ennen se saattoi olla vähän sinne päin, siihen aikaan kun uskottiin Jumalaan ja ijankaikkiseen autuuteen. Mutta nyt kun aletaan ymmärtää, että materia määrää elämänehdot, niin kaikki sellainen tulee mahdottomaksi. Kun työväkikin tulee täysikäiseksi…

— Luuletko itseäs täysi-ikäiseksi? kysyi Heinonen.