Tehtiin kaurankylvöä. Maa oli kovin märkää, mutta isä halusi panna siihen kuitenkin siemenen. Poika ehdotti parin päivän lykkäystä, mutta isä ei suostunut. Eräänlaisella, viimeaikoina tavakseen ottamallaan hermostuneella ärähdyksellä hän koetti tulkita ettei siitä tarvitsisi enää puhua.
Martti oli tänään kuitenkin aurinkoisella tuulella. Hän äesti kun isä kylvi. Aurinko paistoi täydeltä terältä. Olihan se tuossa sentään *isä*. Väsyneeltä ja surkastuneelta ukko näytti. Väsähtänee pian ja luovuttaa *meille* talon, — Hermannille ja hänelle. Asuu Hermannin osuutta itse siksi kun tämä mieheksi tulee, mutta antaa hänen osansa heti…
Jos tahtoisikin nyt vielä itse jonkun vuoden pitää, niin antaisi hänelle edes Hevoshaankydön, kun ei sitä muutenkaan tule kunnolla asutuksi…
Martti äesti ja haaveksi. Kirkas, aurinkoinen taivaslaki oli täynnä kiurunlaulua. Maantietä ajoi pitkä jono sahan lautakuormia. Vainiolla oli kaikkialla kylvöväkeä ahkerassa puuhassa. Talven kaatumisen jälkeen oli elämä taasen saavuttamassa keväistä reippauttaan, valaistua kirkkauttaan. Nuorukaisen mielestä se karkoitti roudan. Huhtikuun jääsohjuinen katkeruus suli. Moni talvinen tuska muistui tässä mieleen pimeinä mielikuvina, jotka nyt keväisessä valaistuksessa saivat kirkkaamman pohjan.
— Hevoshaankytö!
Alkoi näyttää siltä kuin kaikkien ristiriitojen ensimmäinen selvittäjä olisi siinä. Jos hän saisi sen täksi kesäksi jo? Ajatukset punoivat hänet niin kiinni tähän päähänpistoon, että hän heitti hevosensa siihen seisomaan ja kävi isän luo, joka kylvi.
Hän puhui asian isälleen. Selitti ensin hajanaisin, epämääräisin sanoin koko suunnitelmansa ja kosketti lopuksi *tulevaisuudessa* tapahtuvaa talonjakoa.
Mutta isä suuttui. Hän käsitti pojan vaatimuksen itseensä kohdistuneeksi hävyttömyydeksi, ettei hän muka enää saisi olla isäntänä…!
Erittäin lie koskenut arkaan kohtaan Martin puhe talon jakamisesta. Se meni aivan toiseen suuntaan kuin ne suunnitelmat, jotka isän sielussa olivat talven kuluessa kehittymistään kehittyneet. Jaakko Jaakonpoika oli pelännyt juuri Marttia, jos tämä alkaisi vastustaa talon myyntiä. Vaikka ei hänen tarvinnut pojasta suuria välittää, oli tämä pelko ollut pitkin talvea omituisena, levottomuutta tuottavana painajaisena mielessä, kun muuten huvittelihe talonhinnan tuottamien mielikuvitusten iloilla. Martti oli vaikuttanut kuin uhkaava omatunto.
Nyt oli tämä astunut esiin juuri kun isä ajatteli, että milloin siltä suoraan kysyisi, myydäänkö talo?