Niin puhkesi riita. Aivan kuin paha paisuma olisi alkanut juosta.
Toisiinsa eivät he kuitenkaan koskeneet.
Martti ajoi lakittomin päin ja isä edelleen kylvi. Kovat, syyttävät, katkerat sanat sinkoilivat vastakkain.
Märkä pelto höyrysi, oli limaista ja kuollutta.
Kiuru siirtyi etäämmälle livertämään, aivan kuin tuntien, ettei täällä nyt kukaan jouda sitä kuuntelemaan.
Vähitellen miesten kovat sanat harvenevat, katkeruus lakkaa purkautumasta, seuraa synkkä vaikeneminen.
Tälle asteelle on ehditty, kun sisar tulee isää hakemaan kotiin.
— Kuka siellä?
— Se on se herra, Bränforssi, sanoo Kaisu.
Jaakko Jaakonpoika heittää vielä pari kolme kouraa, laskee kylvinvakan maahan ja lähtee kesken kylvöään, sanomatta äestäjälle mitään ohjetta siltä varalta jos kylväjä viipyy.