Jaakko Jaakonpojan oli hyvä olla. Pienoinen kamari oli kuin äsken tekijän kädestä päässyt nukkekammio. Lattia oli keltaiseksi maalattu, ja vahva liinöljyn haju täytti huoneen. Tapetit olivat vaaleat. Katto valkoinen. Ikkunan edessä oli pieni pöytä ja siinä Kaisun hoivaamia kukkasia, kukkaruukkujen ympäri käärittynä seinistä jääneitä tapetinjäännöksiä. Nurkassa oli vanhanaikainen piironki ja sen päällys peitettynä virkatulla liinalla. Lamppu, pullo puolillaan punaiseksi värjättyä öljyä. Lamppua vasten nojallaan isokokoinen valokuva Martista ja Liisasta amerikkalaisissa hääpukimissa ja posliiniasetilla muutamia kuvakortteja. Vuoteen yläpuolella seinässä kiiltävä venäläinen pyhimyskuva. Lattialla muutamia vääräjalkaisia tuoleja. Hurjistunut kärpänen pompotti kamarin kattoa ja piti suurta ääntä, parvi surisi ikkunassa, jonka toinen puolikas oli avoinna.
Jaakko Jaakonpoika pysähtyi silmäilemään kukkaspöydän yli ulos avonaisesta ikkunasta. Pari uljasta pihlajaa kasvoi juuri ikkunan alla ja huojuttelivat hiljaisen aamutuulen henkäilyn mukaan oksiaan, jotka leikkivät äsken puhjenneen lehtipukunsa kera.
Miehen oli hyvä ja levollinen olla. Hän kaivoi vuoteen vaatteiden alta käsiinsä piirongin avaimen, avasi sen oven, veti eteensä erään laatikon ja rupesi katselemaan papereita. Siinä oli useampia pankkitalletuksia, joita hän vuorontiestä katseli. Sitten jokunen velkakirja ja vihdoin se puolikas.
Hän katselee kaikkia niitä omituinen, tunnelmallinen hymy huulillaan.
Samalla lyö soittaja kirkonkellolla läppäyksen.
Jaakko Jaakonpoika vavahtaa. Tunnelmissa on tapahtunut jonkunlainen häiriö. Kokoo papereita takaisin isävainajan vanhaan lompakkoon ja sulkee piirongin.
Emäntä kutsuu syömään. Kaisun ääni kuuluu pihasta, kun hän avonaisen ikkunan kautta juttelee sieltä jotain äidilleen.
11.
Vahvasti heräävällä uteliaisuudella alkoi Pihlajaniemen entinen isäntä tutustua uuteen ympäristöönsä. Ennen ei hän vuosikausiin käynyt naapureissa, eikä tullut sairaaksi vaikka ei tiennyt yhtään mitä ne ajattelivat. Mutta nyt hän tuijotti jokaista vastaantulijaa silmiin aivan kuin aikeessa yrittää saada heitä puhumaan. Usein hän alotti itse puhelun, varsinkin jos tunsi. Ja kun sai sanan vaihtaa, meni mielihyvin edelleen. Tuntui kuin olisi jonkun velvollisuuden täyttänyt ja saanut siitä iloa.
Hän joutui tätäkin seikkaa ajattelemaan: