— Saithan sinä korvausta.
— Piruako se sellainen! — Vaikka ei mun oikeastaan sopisi teitä karehtia, sillä kyllä teitä vedettiin siinä talonkaupas.
Jaakko Jaakonpoika vavahti.
— Niinkö meinaat?
Suu tavoitteli hymyä, mutuellen hermostuneesti.
— Niitä puita on nyt joet ja järvet täynnä. Sanovat että viidenkolmattatuhannen puut on jo otettu, eikä vielä ole kaikki.
Ville katseli syrjittään minkä vaikutuksen hänen puheensa tekisi asianomaiseen. Jaakko Jaakonpojan huulet eivät enää tavoitelleetkaan hymyä. Hänet näytti hiljalleen valtaavan sisäinen tuska. Kynsäsi tavantakaa korvallistaan, otti piipun pois suustaan ja pani uudelleen, vaihtoi polvea polven päälle.
— Johan ne sanovat, mutta en minä sitä usko.
— Olisitte myynyt metsänne kantokaupalla.
— Ajateltiinhan sitäkin, mutta siinä oli olevinaan niin hintaa, että…