— Sen saamiseksi täytyy uhrata usein se, mikä ihmisen mielestä näyttää olevan juuri hänen onnellisuutensa elinehto.
Eliisan katse kysyy.
Pappi jatkaa:
— Ymmärtääksenne minua, täytyy hieman selittää. Teidän miehenne olisi kaivannut myöskin hellää sääliä, osanottoa ja anteeksiantamusta lankeemuksessaan, voidakseen tulla sellaiseksi mieheksi jota te ajattelitte ja rakastitte.
Pastori katsoi läpitunkevin silmin.
Eliisa ei katsettaan väistänyt, mutta silmässä ilmeni suurta levottomuutta. Pappi jatkoi:
— Teidän miehellänne on perinnöllinen alkoholismi. Hänen juoppohulluutensa on isien perintö. Häntä tuskin saattaa pitää itse syyllisenä, ainakaan muuta kuin osittain. Syy on isissä, yhteiskunnassa, joka toimittaa ihmisten saatavaksi tätä kamalaa ainetta, niissä, joiden esimerkki houkuttelee heikkoja juomaan, niissä juopoissa, joiden seurassa tauti on kehittynyt. Mutta langennut saa kuitenkin koko yhteiskunnan edessä kantaa kaiken edesvastuun. Eikö sellainen ihminen ole myöskin säälittävä, aivan kuin ihminen joka tietämättään saa spitaalitartunnan? Eikö myös hänellä ole aihetta syyttää Jumalaa: miksis minun tämän kaltaiseksi teit?
Nyt vaimo vapisi. Hän kurotti kätensä pappia kohti kuin apua anoen ja kuiskasi:
— Me-meneekö se tauti… aina… perintönä?
Harmaat silmät lävistivät pappia. Mutta kun pastori viipyi, kiljahti
Eliisa: