— Kyllä se siitä paranee… pitäis saada vain vähän parempaa… konjakkia.
— Ky-yllä, kyllä se siitä… pitää vain hankkia apteekista konjakkia.
Saat samalla itsekin suunmuutteeksi, kuiskaa se joku.
Siimon Kirsin rajupiirteinen suu menee hymyyn. Hän ottaa kaapista taskupullon ja hulauttaa. Etsii käsiinsä pikarin ja alkaa astua takaisin tupaan.
— Vihellä! Sano: piru, ja hymyile, renki tulee hyvälle tuulelle…
— Kylläpä se nyt taas. Siimon Kirsi melkein tuskaantuu. — Enhän minä ole monta ryyppyä ottanutkaan?
— Et, lemposoi, et ole. Raitis kuin pukki. Kun et vain räpytä silmiäs, niin renkikään ei tiedä yhtään. Vihellät vain, olet iloinen ja sanot: pirusekänä!
Joose kääntää päätään penkiltä makuultaan, kun kuulee lattian takanaan rusahtelevan. Vanha Kirsi pitää kädessään pikaria ja kaataa pullosta. Huulet viheltävät ja silmät veristävät.
— Pirusekänä, katso! Ei vapise vanhan käsi. Eikö ole luja? No ota ryyppy, poika!
Joose nousee vikkelästi.
— Oikeinko te viinaa?