Kirsi huokasi helpotuksesta. Hän oli vihdoinkin jotain sanonut puolustuksekseen.
— Laillinen, matki Esa. — Onko tämä kylän kunnianloukkaus laillista, häh? Eikö se ole lainrikos?
— Kirjoittaa siitä, että kylässä rikotaan kieltolakia, virnisti Heikkilä, kurkistaen pilkallisesti mustilla silmillään kulmakarvainsa takaa ensin Esaa ja sitten muita.
Napamäki nauroi hörötti.
— Hyviä tässä ollaan kaikin… nimismiestä ja tohtoria myöten. Ei yhtään kompastusta lakiin. Yli hypätään niin että hiu vain!
Vähitellen mieliala lauhtui. Ei oikein löydetty pohjaa miten aloittaa hyökkäys opettajaa vastaan. Kun muuta ei näytty aikaan saatavan, uhkasi Sumu että vielä tässä jää sekin keino, että jotain kiusoja sille sopii hommata ja tehdä olo ikäväksi, jos ei kerran kylän kunnianloukkauksesta kukaan enää välitä.
Loppu keskustelua kohdistui itsesuojeluvaiston pakottamana siihen, miten pitäisi saada tukittua Tappuraisen suu. Jonkun pitäisi käydä sen mökillä. Mutta mitä saisi luvata? Syntyi kiista siitä, paljonko vai vähän, ilman että puhuttiin summista. Ehdotettiin, että Esan pitäisi lähteä. Mutta Sumu pelkäsi itsekseen että Esa lupaa liika paljon ja ehdotti, että sinne menee pari miestä. Silloin ehdotettiin Sumu toiseksi. Napamäki hyväksyi sen örähtäen ja hankkiusi kotiin. Silloin alkoi Heikkiläinen epäillä, että jos sinne Sumu menee, niin se itaruudessaan ei lupaa Tappuraiselle mitään, mutta sitä vastoin saa kiihotetuksi, että Tappurainen rupeaa tekemään kiusaa kylänmiehille.
— Mene itse! kiljasi Sumu. Pahako häneen pyrkii. Jos sulla on rahaa, niin tuppaa taskut täyteen kakaroillekin. Lempo tuota, ei se sakkokaan niin suuri ole, jos tullakseen on, eikä se niin kovin paljo kunniaa leikkaa. Helsingissä on suurilla herroilla, oikein pääjehuilla seura, jonka jäsenet ovat luvanneet rikkoa kieltolakia ja antaa sakottaa itsensä kaikin, jos yhtä sakotetaan. Meidänkin nimismies ja tohtori ja apteekkarikin on siinä. Apteekkari sanoi. Kehoitti minuakin. Mutta minä sanoin: sikako häneen jäsenmaksuja maksamaan herrain hyväksi. Ryyppään minä muutenkin, sen kun ryyppään ja rikon. Mutta ei se mikään häpeä ole, kun kerran herrat edellä. Paha hänestä suuria maksakoon Tappuraiselle.
Heikkiläinen luimisteli taas kulmainsa alta ja äänsi hiljaa:
— Istuu herrain kelkkaan.