Malakias Kirsin pikaria pitelevä käsi vapisi.
Esa täytti pikarin.
Malakias tyhjensi sen. Hänen kasvoilleen ilmestyi merkillinen ilme. Oli vaikea tietää oliko se naurava vai itkevä.
Hän oli jo mennyt rappusille toisten mukana, mutta pyörähti siitä takaisin Esan puheille. Vannotti tältä mukaansa pontikkapullon ja sai.
Pihassa mennessään vilahti hänen päänsä läpi aivan kuin hyvin kaukaisena muistona muuan elämys äskeisiltä onnen viikoilta. Mutta se häipyi heti yleiseen, nautinnontunnon humuavaan unhotuksen sekamelskaan.
* * * * *
Malakias astui. Jalat tahtoivat käydä ristiin. Kukaan ei niitä ajatellut. Joku tuntui aivan kuin pään sisässä laulavan:
"Pontikkaa on… pontikkaa… pontikkaa… hih!… piruja!"
Naurahdus.
— Hih!