— Otatko? kysyi Esa tarjoten pikaria.
Malakias epäröi silmänräpäyksen. Tarttui sitte hieman hätäisesti pikariin ja kaasi suuhunsa.
Esa tarkasteli Malakiasta, ilmeisesti levottomana ja epätietoisena siitä mitä oli tehnyt.
Malakias kävi punaiseksi. Hän itse tunsi tulta veressään. Se poltti ja huumasi. Tilanne häipyi mielestä kuin usva. Hänen tilallaan alkoi olla joku uusi olento. Mikä? Sitä hän ei kysynyt. Suonissa poltti. Hän tunsi siitä johtuvan kärsimyksen ohella huumaavaa nautintoa. Malakias unohti kaikki. Hän ei ajatellut enää itseään, eikä mitään. Hän tunsi vain polttoa suonissaan ja polton äärillä hivelevää huumaavaa hekumaa…
Hän ojensi pikarin uudelleen Esan täytettäväksi, tuijottaen vihaisesti tämän silmiin. Esa hieman epäröi.
— Anna toinen! pyysi Malakias matalalla äänellä.
— Maistuiko? kysyi Esa.
— Poltti!
— Rinnassako?
— Anna pian!