"Niin kyllähän se sitä varten…" Maijaliisa naurahti kuin anteeksi pyytäen ja Kaisa katseli lattian rakoon. "Kun tässä tapasin eilen Kaisan kylässä niin pyysin tulla tänne, kun olemme vanhoja tuttaviakin ja muuta… Pistin sitten samalla saunan lämpiämään, ajattelin että kun sullakin aina tahtoo olla niin kiireitä, että…"
"Noo, mitäs kiirettä mulla nyt sitten on, ainahan minä olen ollut valmis sinua hieromaan milloin vaan olet tahtonut, mutta … mitäs siitä nyt … kaukaa vesikin parempaa…"
Mutta nyt hän purskahti niin korkeaääniseen ivanauruun, että toiset oikein sävähtivät.
"Kaukaa vesikin on parempaa, sanotaan", jatkoi hän yhä nauraen.
"Mutta kovinpa se nyt käy sun aatamilles…"
"Aatamilles? Älä usko jotta se mun aatamilleni käy, älä jo. Mutta minua vaan niin kovin naurattaa."
"Tottapa sun on niin kovin hyvä olla."
"No mun on, kuule, niin hyvä olla, kuin olis pää taivaassa ja jalat penkin alla … vaikka ei olekaan mieheni Ameriikassa… Mutta soon niin hyvä, kun on mies kotona, joka pitää huolen leivästä, että ei tarvitse keneltäkään odottajaisia kerjätä…"
"No onko minun sullen velkaa … ja mitä sulta on kerjätty?"
"Jos ei nyt ole niin on ainakin ollut… Eikös se ole hyvä kun on sellaisiakin joilla on, kun hätä tulee. Mulla ei ole, Jumalan kiitos, ollut hätää eikä taida tullakaan niin kauan kun on konsti… Ja se onkin sellainen konsti, että ei tarvitse työn hakuun mennä, kotio vaan tullaan ja tuleekin komeita talon emäntiä niin että keikkuu."