Tuhkaharmaana kasvoilta, sanaakaan ääntämättä sieppasi äijä kirveen maasta ja hirmuinen katse kohtasi herraa, joka karjatuvan seinustalla loikoi. Mutta miehiä juoksi hätään, ottivat kiinni kirveeseen ja puhuivat lauhduttaen, säälien, osaaottaen. Hän heitti kirveen, meni kaatuneen koivun luo ja purskahti itkemään…
Tuo mies, joka näytti niin paljon paremmin sopivan yhteen katajain kuin koivujen kanssa, itki koivun kaatumista. Mutta maanmittari makasi vielä tuvan seinustalla hiukan peloissaan ja kalpeana, ivallinen hymyily suupielessä katsellen miten raa'an talonpojan täytyy itkeä, kun hän on käyttänyt vaan laillista oikeuttaan, kaatanut hänen mielikoivunsa säästääkseen itseltään muutaman minuutin vaivannäön.
1894.
Sisarukset.
Muiden muassa oli Mikko Matkasen mökki tuossa kylän laidassa, mäen rinteessä, kivikossa, istuvain kivien päälle rakettu. Siinä olikin kyllä istuvia kiviä, toinen toisessaan kiinni; jos ei yksi sopinut nurkan alle, sopi toinen. Mökkiä ei Mikko ollut itse rakentanut, muilta osti, kun pesää rupesi tarvitsemaan. Ja silloin hän rupesi sitä tarvitsemaan, kun Maijaliisan kanssa yhteen meni ja rupesi ihmissukua kartuttamaan.
Siinä elelivät päivästä toiseen, väliin paremmin, väliin huonommin, syötiin kun oli, ei syöty kun ei ollut. Mutta tarkoitustaan ihmiskunnan jäseninä he uskollisesti täyttivät: syntyi, milloin tyttäriä, milloin poikia. Syrjäisistä asianhaaroista se luultavasti rippui, että yksi toisensa perään kuoli. Kaikkiaan kahdeksasta pikku Matkasesta kuusi oli kuollut. Ainoastaan kaksi tyttöstä näkyi jaksavan siksi elää, että siivet alkaisivat kasvaa ja kelpaisivat maailmalle lentämään. Vanhemman nimi oli Leena, nuoremman nimi oli Miina; ijän väliä oli viisi vuotta.
Kun Leena läheni kymmentä vuotta, rupesi mieli tekemään ulos, avaraan maailmaan … pesä alkoi tuntua ahtaalta.
"No niin", sanoi isä Mikko, kun asia puheeksi tuli, "menköön vaan. Onhan pois syömästä. Ja kylläpä tuo omansa pitää, oikea tikkukynsi onkin!" Äiti sanoi samaa. Leena lähti. Otti ensin lyhyen lennon — läheisiin naapureihin vaan. Kun siivet varttuvat, ehtii harjoitella pitempiä matkoja.
* * * * *
Kun Leena oli mennyt palvelemaan, tuntui pesä paljon avarammalta. Isä ja äiti luulivat, että nyt kait sitä tullaan hyvinkin toimeen. Paljonhan se jo syökin tuonlainen naakka! Mutta ei asia siitä paljoa muuttunut, parantunut. Puutetta oli yhä, vanhetessa kun ruvettiin vähin herroittelemaankin. Isä, näetten, hylkäsi kessut ja höyrytteli punakukkoja, väliin kaksiveikkosiakin. Äiti rupesi nuuskaamaan. Isä ei tosin ollut mikään juoppo, mutta ryyppäsi kun sattui, kun tarjottiin, jopa joskus itsekin osti, — niinkuin muutkin miehet. Eukolla alkoi yhä useammin olla pää kipeänä, tarvitsi kahvitilkan. Näistä riideltiin väliin, kun leipä loppui.