"Ehkä alamme tarkastuksen?"
"Aivan oikein. Odottakaas. Ehkä alamme tuosta kaapista. Avaimet lie vaimollani".
Hän poistuu sivuhuoneeseen. Viipyy kotvasen. Alkoi vihdoin sieltä kuulua kiivasta kuisketta. Kohta sitten tuli nuori rouva, lapsi sylissä. Käveli, vieraisiin katsahtamattakaan, heidän ohitsensa kaapille ja avasi sen ovet, poistui nurkkaan ja jäi selin vieraisiin sinne seisomaan.
Vanhempi ei tahtonut saada katsettaan pois rouvasta: hän olisi niin kovin mielellänsä tahtonut tietää: itkikö se. Nuorempi oli loukkautunut: mitä pahaa olen tehnyt, ettei tuo edes tervehdi?…
Hernström tuli vähän jälkeen sivuhuoneesta, astui kaapin luo, jonka oven rouva oli avannut.
"Tehkää niin hyvin"…
Molemmat nousivat epäröiden ja silmäilivät tuonne loukkoon, missä rouva yhä seisoi ja lapsi hänen sylissään yksinään jokelteli.
Luetteloa alettiin tarkastaa. Mutta se rupesi kohta käymään kovin vaikeaksi ilman rouvan apua.
"Kuuleppas Elli!" virkkoi Hernström.
Rouva ei päätään käännä. Mies menee luokse, laskee kätensä vaimon olkapäälle.